Mitä en tehnyt ennen äitiyttä.

Olen lukenut netistä useammankin listan asioista joita ei ole ennen äitiyttä tehnyt tai edes uskonut koskaan tekevänsä.

Tässä minun listani asioista joita en koskaan uskonut tekeväni.

1. Innostunut kakasta
Meilläkin Titiuulla on aina silloin tällöin päiviä ilman kakkaa, joskus jopa useampi peräkkäin. Ja kun hän viimein monen päivän panttaamisen jälkeen päästää vaippaa haisevan liejun tulee minulta hirmuset kehut päälle. "Olipas se hieno kakka" tai "Oli kyllä hienosti kakattu."

2. Jättänyt hiukset harjaamatta
Ja tämä saattaa käydä monena päivänä peräkkäin. Ja yleensäkin peiliin tulee katsottua harvemmin kuin ennen. Ja kaupassakin tulee liikuttua pukluisissa vaatteissa. Mutta ei se taida olla niin justiinsa :)

3. Päälleni saa oksentaa, enkä suutu
En oikeastaan edes harmistu. Vaihdan vaan vaatteet, jos sitäkään.

4. Minussa asuu 3 persoonaa
Kun on päivät kotona vauvan ja koiran kanssa tulee heille tietysti puhuttua päivän mittaan kaikenlaista, mutta usein myös vastaan omiin höpinöihini, milloin Titiuun "äänellä" ja milloin koiran. Toivon tämän olevan ihan yleistä kotiäitien keskuudessa tai muuten kaikki pitää minua kohta hulluna.

5. En innostu siitä kun itselle pitäisi ostaa jotain
Sen sijaan Titiuulle tulee pakettia viikottain. Lähinnä vaatteita ja itse kuljen edelleen raskausajan vaatteissa tai kollareissa, muut kun ei mahdu enkä jaksa kuluttaa aikaa omiin vaateostoksiin.

6. Titiuun oppimat taidot on meidän koko perheen uusia taitoja.
Ennen minua ärsytti jos jonkun tuttuni lapsi oli oppinut vaikka ryömimään ja tämä tuttavani mainitsi asiasta sanoen, että "Nyt meillä ryömitään." Ikäänkuin siellä nyt koko perhe vauvasta vaariin ryömisi eteenpäin. Mutta täytyy myöntää, että olen itse sortunut samaan.


Voin sanoa, että puolen vuoden aikana elämämme on muuttunut täysin ja samaan aikaan ei juuri ollenkaan. Päiväni ovat ihan erinlaisia kuin ennen, mutten silti osaa sanoa mitä sellaista en enää tee mitä ennen tein. Mistä olen joutunut luopumaan? Ehkä tilalle tuli niin paljon, niin ihanaa, ettei sitä osaa ajatella luopumisena.

Vaaroja arjessa

Nyt kun Titiuu liikkuu on tullut mietittyä kotiamme ihan uudessa valossa. Onko se turvallinen pienen ihmisen kokeilla ja opetella? Kotimme tuntuu olevan täynnä vaaroja. On pistorasioita, teräviä kulmia, johtoja, reunoja, pieniä roskia lattialla... Lista tuntuu olevan loputon. Mutta mitä niille voi tehdä? Pitäisikö minun saada talostamme täysin turvallinen Titiuulle? Miten se teen? Vuoraanko pöydänjalat ja kaappien kulmat tyynyillä pehmeiksi? Vai teenkö tyynyistä Titiuulle kokonaisen huoneen, jossa on turvallista harjoitella kaatumista? Entäs sitten ulkona. Syksylä on liukasta, kokeilisinko Titiulle koko tyyny -asua, jolla kaatuminen on pehmeää? Keinujen alle patjoja, jottei lapsi vain satuta itseään jos sattuu tipahtamaan? Tai ehkä me vaan ei mennä ulos, vaan pysytään sisällä turvallisessa tyynyhuoneessa...

Vaikka turvallisuus onkin tärkeää, niin jos nyt kuitenkin yrittäisin pitää järjen mukana, enkä ala liioittelemaan.  En voi suojella Titiuuta lopun elämää vaaroilta ja vastoin käymisiltä, joten olisi varmaan hyvä, että hän oppii suhtautumaan näihin jo pienestä asti. Aluksi ihan vaan nousemalla ylös ja yrittämällä uudestaan. Ja siinä nämä pienet ovatkin mestareita, yrittämisessä. Epäonnistumisista ei lannistuta vaan harjoittelua jatketaan niin kauan että siinä onnistutaan. Tästä me aikuisetkin voisimme ottaa oppia!

Kovan harjoittelun tulos: konttausasento

Ryömimisen vauhdissa napattua.

"Anna tänne se kamera!"

Menoa ja melskettä, kotona ja mummulla

Tarkoitus oli jo viime viikolla kertoa teille, että meillä osataan ryömiä. Mutta teksti jäi kesken ennen Tornion reissuamme, enkä siellä ehtinyt kirjoittamaan sitä loppuun. Nyt reilu viikko myöhemmin meillä toki vielä ryömitään, mutta ei varmaan tarvisi montaa päivää odottaa niin voisin jo kertoa miten Titiuu jo konttailee. Sen verran hienosti konttausasennossa hytkytään paikallaan. Mutta maailmaan on ehditty tutkia ryömimälläkin. On löydetty koiran kupit, johdot ja pienet roskat. Ehdoton suosikki on lattialla lojuva läppäri ja kännykkä. Ja tyttönä tietysti tykätään laukuista. Mutta se hetki kun Titiuu kohteen löytää, jota kohti sitten lähdetään ryömimään on ihana. Ensin naurahdus sitten hymy ja sitten päättäväisenä, silmät loistaen ja huulet töröllä mennään eteenpäin. Eikä harmistuskaan ole suuri vaikka tavara yleensä otetaan pois tai käännetään koko tyttö toiseen suuntaan.

Edistystä on tapahtunut myös syömisessä. Päivä päivältä näyttää siltä, että mahaan asti menee joka kerta enemmän ruokaa. Ja rohkeasti Titiuu maistaa kaikkea mitä tarjotaan. Parsakaali olisi tytön herkkua, mutta tuo mukanaan sellaisen kaasuongelman ettemme kovin usein sitä viitsi syödä. Ja ensi kerran kun Titiuu sai pihvin käsiinsä imeskeli hän sitä oikein kunnolla ja hampailla oikein raastetiin lihaa suuhun. Nykyisin Titiuu syö kiinteää ruokaa 2-4 kertaa päivässä ja tärkein ravinnonlähde on yhä rintamaito.

Surffailua.

Syömistä alkuasukkaiden tapaan.

Tänään aamiaiseksi oli puuroa ja luumusosetta.

Mummun luona Titiuu näki ensi kerran pikkuserkkuja vanhempineen. Ja tuntuu, että jo tämän ikäinenkin lapsi nauttii selvästi lasten seurasta. Puolivuotta vanhemman pikkuserkun touhuja katsottiin tarkasti ja välissä näytti jopa kuin he olisivat yhdessä leikkineet. Vaikkakin leikkiminen oli sitä, että yritettiin ottaa aina juuri se lelu mikä sattui toisen kädessä olemaan.

Ihanan värikästä mummun luona.

Niin ja hip hurraa! Viime yönä tehtiin uusi nukkumis ennätys, 7 tuntia unta putkeen. Ehkä Titiuu vielä joskus nukkuu koko yön.

Hei me lennetään!

Jälleen siis yksi reissu takana. Nyt hetken onnellisesti kotona, kunnes taas mennään. Kyllä, meistä tuli niitä maailmanmatkaajia.

Tästä reissusta jännittävän teki lentäminen. Mietimme mitenhän Titiuu sen jaksaa? Käykö hänellä korviin? Tuleeko kakka juuri koneessa? Kiukkuaako hän nälkää ja väsymystä? Ja saako hän väsyneenä nukuttua? Ja kaikki tuo huolehtiminen oli jälleen turhaa. Titiuulle ei käynyt korviin. Koneessa ei jouduttu vaipan vaihto hommiin. Takaisin tullessa oli kyllä nälkä ja väsy, mutta kiukkuaminen kesti ainoastaan nousun ja helpotti heti kun sai ruokaa ja simahtikin sitten syliin. Meno matkalla meitä jälleen viihdytti hymyilevä Titiuu. Kanssa matkustajiltakin saimme kommenttia siitä miten hyvin matkamme oikein sujui.

Reissu meni muutenkin kaikinpuolin hyvin. Ennen lähtöä Titiuun rytmit olivat edellisen markkina viikonlopun jäljiltä vielä sekaisin, mutta se korjaantui kuin itsekseen. Tosin myöhäinen paluulento sekoitti rytmit jälleen. Tänäänkin ollaan herätty vasta puoli yhdeltätoista ja valvottu lähes puolille öin. Ja aamupuuroa maisteltiin vasta hiukan ennen puolta päivää.

Lennon lähdön odottelua Rovaniemellä isin sylissä.

Rennosti kärryssä Helsingin päässä.

Päivän aloitus puuron ja melonin kera. Josko me Tornion Ikeasta löytäisimme
tarpeeksi jämäkän alustan tuohon pöydälle, joka ei pikku huitaisusta heti tipahda maahan.

Niin ja toinen alahammaskin tuli reissussa näkyviin. Niillä onkin nyt hyvä pureskella, välissä porkkanaa ja välissä äitiä, joka ei aina tahdo muistaa miten terävät pienet hampaat ovat. Lisäksi Titiuu huomasi pääsevänsä konttaus asentoon. Vielä siitä ei eteenpäin päästä, mutta taitavasti huojutaan paikallaan.

Puoli vuotta sitten.

Puoli vuotta sitten satoi kolmen päivän aika parikymmentä senttiä lunta.

Puoli vuotta sitten oli n.20 astetta pakkasta.

Puoli vuotta sitten painoin 72 kiloa. 20 kiloa enemmän kuin koskaan aiemmin.

Puoli vuotta sitten luulin tietäväni mitä olen saamassa ja mihin olen joutumassa mutta sain huomata saaneeni paljon enemmän.

Puoli vuotta sitten sain tuntea mitä kipu ja tuska oikeasti on.

Puoli vuotta sitten oli elämäni onnellisin päivä.

Puoli vuotta sitten... 

...minusta tuli äiti.

Olet ihme pieni Titiuuni!

Eteenpäin, hitaasti mutta varmasti.

Siltähän se näyttää, että kohta meillä mennään ja lujaa. Titiuu pääsee siis jo liikkumaan. Ihan ryömimiseksi tuota kohellusta ja hyörimistä en vielä voi kutsua. Mutta liikkumista se on. Pääasiahan on, että päästään eteenpäin. Niin tai taakse tai vaikka sivulle. Kaikista näppärimmän näköistä on ns. kellonviisarinlailla liikkuminen. Ensin mennään kyljelleen, taitetaan yläkroppa ja potkastaan jalat suoraan ja näin on pyörähetty jo vähintään 1/4 ympyrää. Ihailen kyllä lapsia tästä kekseliäisyydestä ja periksi antamattomuudesta jonka he omaavat.

Hulina viikonloppu takana. Eilenkin vielä kylästeltiin ja tänäänkin olisi menoa. Mutta sitten me rauhoitutaan pariksi päiväksi kotiin ja kerätään voimia seuraavaa reissua varten. Jonne lähdetäänkin lentokoneella.

Minä haluan tuon donitsin!

Näin otan vähän varpailla vauhtia...

Ja tadaa! Minä sain sen.

Terveisä Kittilän markkinoilta!

Titiuun ensimmäiset markkinat takana. Mitäänhän me ei ostettu, mutta tunnelman takiahan sinne mennäänkin. Ilma oli loistava ja meillä tietysti liikaa vaatetta päällä, niinkuin aina. Mutta onneksi vaatteita voi aina vähentää. Meidän mittarin mukaan, joka siis aamupäivällä on varjossa, lämmintä oli n. 12 astetta, mutta kun aurinkoon meni niin asteita taisi olla lähemmäs 30. Mutta hyvin me jaksettiin kierrellä ja raatailla muun markkinaväen kanssa, kunnes iski nälkä ja väsy. Hälinän ympäröimänä syömisestä ei tullut mitään, joten lähdettiin sitten kotiin syömään ja nukkumaan. Ja kyllähän me siellä reilu tunti ehdittiinkin hyöriä.

Ilma teki varmasti osansa, mutta muutenkin tänä vuonna tuntui, että markkinoilla oli enemmän säpinää kuin edellisinä vuosina. Kojuja oli koko alue täynnä ja esiintymislavalla tuntui koko ajan olevan joku. Mutta yhtä korkealle kuin lapsuuteni markkinamuistot eivät nämä markkinat yllä. Nimittäin Pajalan markkinoihin. Siellä kojuja oli aina niin paljon, että eksyä meinasi. Ja kun edellisestä kojusta lähti, ei enää muistanut mistä päin oli tulossa ja minne menossa. Voin olla myös väärässä, mutta onko markkinakrääsä nykyään kalliimpaa kuin ennen? Huonolaatuiset markkinalelut ja -vaatteet maksavat yhtä paljon, ellei jopa enemmän kuin vastaava  tuote kaupassa. Hassua, minä kun olen aina mieltänyt markkinat halvoiksi, mutta sitä ne eivät kyllä ole.

Sen verran minulla jäi jonnekkin alitajuntaan kummittelemaan se ihana voissa paistetun muikun tuoksu, että niitä on kyllä pakko käydä huomenna vielä hakemassa. Ja ehkäpä pehmis jälkkäriksi. Nams.

Markkinaväen joukosta bongasimme myös Herra Hakkaraisen.

5kk 2vk 3pv

Nyt se sitten tuli. Ensimmäinen hammas nimittäin puhkesi läpi. Vielä sitä ei oikein näy, mutta terävänä se tuntuu. Pienen pieni etuhammas.

Uusi hammas otettiinkin heti käyttöön, sillä eilen syötiin ensimmäinen ateria. Ja ruuaksi oli porkkanaa ja maissinaksuja. Ja miten söpö onkaan pienilapsi syödessään. Ruokaa pidetään molemmilla käsillä kiinni ja suu aukeaa ammolleen ennen kuin ruoka on vielä lähelläkään suuta. Muutama harjoituskerran jälkeen porkkana jopa osui posken sijasta suuhun. Harjoitus siis tekee mestarin tässäkin asiassa. Aluksi näytti siltä ettei Titiuu ruuasta pidä, mutta vaikka porkkanat saivatkin aikaan irvistyksen niin sitä laitettiin suuhun uudelleen ja uudelleen.

Syöminen tapahtui eilen kirppikseltä löydetyssä retro syöttötuolissa, johon olisi pieni tuunausprojekti edessä, kunhan jostain sopivat tarvikkeet löydän.

Onko tätä nyt ihan pakko syyä?

Ja mikäs se tämä on?

No maistetaan.

Pöytä ja naama naksuissa.

Ei kiitos enää, loput siis lattialle.

Sotkuista puuhaahan tämä sormiruokailu on. Tänään käydäänkin ostamassa alusta pöydälle, joka ainakin näin aluksi toimittaa lautasen virkaa. Ja jonkinlainen alusta myös lattialle olisi hyvä, ehkäpä vaikka vahakangas. Kunhan tuo ilma tuolla hiukan paranisi, että uskaltaisi kävellen lähteä.

Hei vaan heinäkuu.

Heinäkuun ensimmäinen päivä ja taas saa miettiä mihin se kesäkuu oikein katosi. Yli puolenvälin ollaan jo kesästäkin menty, mutta ilmoista päättellen ollaan jo syksyssä. No ei vais, kyllähän tässä vielä kerkiää paistaa ihan kyllästymiseen asti.

Kesävaatteita tuli hamstrattua tuokokuussa kun sitä aurinkoa silloin niin innoissaan odotti ja ajattelinkin, että jotta eivät ihan kokonaan jää käyttämättä niin puetaan niitä sitten yövaatteiksi.

Tässä siis nukkumaan menossa.

Mitäs muuta mahtui kesäkuuhun kuin kylmiä ilmoja? Reissaamista, kasvimaanlaittoa (jossa muuten oikeasti kasvaa jotain), ja saapuivat tänne myös sääsket. Titiuukin oppi paljon uutta, esineistä ollaan kiinnostuneita, ja jos minulla on jotain kädessä hän selvästi vaatii sitä itselleen. Sen verran on opittu ryömimään, että pienet säikähdykset saatiin aikaiseksi sängystä putoamisella, niinpä nyt aloitettiin pinniksessä nukkumisharjoitukset. Ja ainakin ensimmäinen kerta meni hyvin. Hip hei, ehkäpä vielä saan nukkua leveästi! Ja voihan olla että yötkin yhtenäistyvät ja viimein nukutaan illasta aamuun. Ääntelyistä huomaa myös selviä eroja, tietyt äänet ovat suuttumusta ja tietyt iloa ja kaikkea siltä väliltä. Itsekseen nukahtaessa Titiuu lauleskelee itselleen myös unilaulua. Niin ja olihan Titiuulla myös ensimmäinen junamatka, heilumisesta huolimatta siellä ei juuri nukuttu vaan iloisesti juteltiin lähes koko junamatka.

Junassa aamulla kello 5.

Ja minähän en junamatkaa tuhlaa nukkumiseen.

Ja pärr-pärrr-pärinä on myös opittu. Tässäpä näyte siitä: