Jalkakin kasvaa. Kaikissa sukissa kantapää meni jo jalkapohjassa joten käytiin sukkakaupassa. Olipas muuten vaikea löytää jarruttomia sukkia. Niitä jarruja kun ei ulos suositella. Mutta löydettiin kuitenkin ja vielä ihanilla muumien kuvilla. Toivottavasti näistä pysyy parit tallessa.
31. tammikuuta 2013
21. tammikuuta 2013
Kylpyviitta
Titiuu tykkää kylpemisestä ja vasta uutena vuotena kävimmekin ekan kerran suihkussa ja myös saunassa. Saunassa istuskelimme ihan hetken vaan, eikä Titiuu ollut siitä oikein millään, ihmetteli ehkä lähinnä. Suihkussa käynti taisi olla ainakin aluksi pieni shokki kylpyihin tottuneelle tytölle. Mutta myöhemmin suihkuttelut ovat menneet jo paremmin, ilman itkua siis.
Tässä pari kuvaa suihkun raikkaasta tytöstä. Päällä ensikertaa Jutta-tätiltä saatu saunatakki, vai mikälie viitta onkin. Kuvien ottojen välillä on ehkä juuri ja juuri kulunut aikaa se 3 sekunttia. Että näin nopeasti voi mieli muuttua, selvä nainen siis :)
Tässä pari kuvaa suihkun raikkaasta tytöstä. Päällä ensikertaa Jutta-tätiltä saatu saunatakki, vai mikälie viitta onkin. Kuvien ottojen välillä on ehkä juuri ja juuri kulunut aikaa se 3 sekunttia. Että näin nopeasti voi mieli muuttua, selvä nainen siis :)
20. tammikuuta 2013
Titiuu yksi vuotta!
On jälleen tammikuu ja ollaan saatu elää Titiuun kanssa jo vuosi! Seurata pienen ihmisen kehitystä ja kasvua ihan läheltä ja joka päivä. Ja miten mieletöntä se onkaan ollut. Miten nopeasti nämä pienet kasvaa ja oppi uutta. Joka päivä ja joka hetki. Aina ei onnistuta, mutta niistä kerroista ei lannistuta vaan otetaan uusi yritys, monesti jo heti perään. Ja sitten se jo osataankin. Ihan yhtäkkiä, nuin vain.
Tänään juhlittiin Titiuun synttäreitä pienellä porukalla ja isoilla kakuilla. Ja Titiuulle oli ihan oma pikkukakku jota syötiin yhdessä Rommi-koiran kanssa. Lahjoiksi saaduilla leluilla on leikitty koko ilta, ehdoton suosikki oli kyllä muovinen kahviastiasto. Niistä on hörpitty kahvia, syöty pienillä lusikoilla ja kokeiltu kansia jokaiseen kippoon ja kuppiin. Ja välissä tarjottu juotavaa myös äidille.
Leikkimisessä on tapahtunut nyt ihan lähiaikoina suuri muutos. Enää leluja ei vaan katsella ja heilutella vaan niillä selvästi leikitään. Toki leluja myös heitellään, kolistellaan ja kannetaan paikasta toiseen. Nuiden kahvi/ruuanlaitto leikkien lisäksi Titiuu tykkää irrotella legoja toisistaan ja laittaa palikoita laatikkoon jossa on jokaisen muotoiselle palikalle oma reikä. Tavaroita on myös kiva laittaa erinlaisiin laatikkoihin ja astioihin. Ja ihan huippu juttuhan on keittiön ja olohuoneen laatikostojen tyhjentäminen. Titiuu on myös kova halimaan paitsi nalleja ja nukkea myös meitä ihmisiä. Ja pienen tytön halaus on ihan sanoin kuvaamattoman ihanaa. Ja päivittäin halausten kohteeksi pääsee myös Rommi-koira ja kuinka hyvin hänkin osaa Titiuun halaukset ottaa vastaan.
Ylpeänä paketin kanssa. |
Astiaston testaus hetki. |
Mummolta saatiin seinälle kiinnitettävä pituusmitta. Jalassa tätin tekemät pehmeät tossukat. |
Isin kanssa puhallettiin kynttilä. |
Ensi kertaa kakun kimpussa. Olin ajatellut että Titiuu olisi saanut kunnolla sotkea kakun kanssa, mutta hieno neiti vain sormenpäillä maisteli niin ettei edes vaatteet sotkeentuneet. |
Jotain mie nyt piilotan tänne Erjan kenkään. |
Halit ja pusut nukelle! |
Nyt nukkumaan ja huomenna töihin. Ai niin Titiuu on aloittanut hoidon, mutta siitä kerron joskus toiste enemmän. Kiitos vielä kaikille ihanista juhlista!
18. tammikuuta 2013
Joulun muistelut.
Ihana joulu tuli, oli ja meni. Ensi joulua ootellessa.
Tässä joulu kuvina.
Tässä joulu kuvina.
Kuusi koristeltiin jo edellisenä iltana yhdessä mummin kanssa. |
"Mihinhän tämä pallo sopis?" |
Lahjat ja Rommi-tonttu. |
Tip-tap tip-tap tipe tipe tip-tap... Illalla joulupukin odottelua iloisissa tunnelmissa. |
Joulupukkikin kävi. Rommia taisi pelottaa enemmän. |
"Kiitos!" |
Eniten kiinnosti narut. |
Tiiu ja lahjat. Kiitos lahjoista, kaikki oli ihania! |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)