28. kesäkuuta 2012

Shoppailija Titiuu!

Juhannuspyhien jälkeen meillä oli suunnitelmissa lähteä katsomaan josko tekisimme kirppiksiltä kunnon löytöjä. Titiuu on viime aikona nukkunut hienosti lähes kaikki automatkat, niin pitkät kuin lyhyetkin, joten yritimme lähteä niin, että puolentunnin ajomatkalla Titiuu ehtisi ottaa pikku torkut jonka voimalla jaksaisi sitten kirpputori kierroksen. Vaan eipä nukuttu tällä kerralla. Ajoimme jopa puolentunnin matkan ylimääräistä, jotta pikkuneiti olisi saanut kauneusunensa, mutta unta kertyi vaivainen varttitunti. No, päätimme kuitenkin käydä siskoni kaverin luona joka odotti meitä kylään, jonka jälkeen sinne kirpputorille ja syömään ja poikkesimmepa matkalla vielä ostoskeskuksessakin. Liikkeellä olimme siis yhteensä n.8 tuntia jonka aikana Titiuu nukkui vain 45 minuuttia. Ja mikä oli loppu tulos? Kotimatkalla meitä viihdytti iloisesti naurava pikkuneiti! Ja lähes sama kaava toistui vielä kahtena päivänä uudestaan. Kunnon shoppailija tämä meidän Titiuu.

Kotimatkalla, väsyttää ja naurattaa.



Sellaisia löytöjä mitä olisin toivonut en tällä kertaa kirpputorilla tehnyt, mutta jotain kuitenkin tarttui mukaan. Paras ostos oli kyllä tuo vanha helistin, siitä kuulu kiva pieni helinä eikä kevyt rakenne aiheuta kolhuja, vaikka iskuja naamaan välissä tuleekin. Norsut, joita kuvassa halaillaan saatiin äidin ystävältä, ovat kuulemma mummila leluja, mutta ehkä nyt yksi yritetään pihistää mukaan.

Onkohan tämä uusi vuodekatos hyvä? No maistamallahan se selviää!

Kaikki minun!

Ja tässä se uusi helistin.

Ja näin sitä heilutellaan.

Voidaanko tämän pipon esittelyn jälkeen mennä nukkumaan?

2 kommenttia:

  1. Pikkasen on muuten kasvanu neiti!! Iso tyttö jo, kuten meidänkin! Näissä kuvissa ihan näkee miten on singahtanu! ja aika hurmaavia hymykuvia.. :) Kivalta vaikuttaa helistinkin!!! Huomenna nähdään!

    VastaaPoista
  2. Voi ihana rakas Titiuu <3 . - KjH -

    VastaaPoista