1. elokuuta 2012

Painajaisia

Elokuu lähti käyntiin hirveillä painajaisunilla. Siinä Titiuu tippui alas portaita ja sängystä useammankin kerran. Sen verran uni kummitteli mielessä vielä päivälläkin, että päätin, että tänään on se päivä kun pinnasängynpohja lasketaan alas asti. Titiuu nimittäin huomasi, että reunan ylihän voi kurkkia. Ja että reunoistakin voi tarttua kiinni. Sen verran on myös harjoiteltu esineitä vasten kiikkumista, vielä tosin aika huonolla menestyksellä, että turvallisuuden nimissä, omaa selkää sen enempää ajattelematta pohja laitetaan tänään alas.

Pssst. uskon enneuniin, joten siinäkin voi oma syynsä olla...

"Hei äiti, mie olen täällä!"

Pari päivää sitten meillä kävi hiukan vanhempia lapsi vieraita, eikä heille oikein tuntunut olevan tekemistä. Meidän lelut kun olivat hiukan liian vauvamaisia heille. Muistin, että minullahan on jemmassa kirppikseltä ostettu lego paketti, joten hain sen esille. Ja esille se saakin jäädä, vaikka Titiuu ei vielä rakentamaan niillä pysty, mutta eriväriset palat selvästi kiehtovat pientä tutkijaa. Joka muuten tänään löysi isin juoma hyllyn... Taitaa lähteä pullot kävelemään kohta.


4 kommenttia:

  1. Hui ja heh. Niin sitä vaan jännästi löytää muutettavia asioita kotiympäristöstä lapsen kehittyessä.
    Aika hurjaa tuo tippuminen, se säikäyttää kunnolla! Meille ei ole vielä sellaisia haavereita ehtinyt sattua (pittää koputtaa puuta), mutta huomasin saman ja laskettiin pinnasängyn nukkumataso alas kanssa eilen!
    Nuo duplothan näyttää varsin soppelin kokoisilta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy tarkentaa sen verran, että ei meillä siis oikeasti tiputtu mistään, näin siis niitä tippumis painajaisia.

      Poista
    2. Muokkasin tekstiä vähän paremmin ymmärrettäväksi.

      Poista
  2. Ihana Titiuu. On se sellainen ihana, tyytyväinen lapsi. Laitoin pikkusiskosi mukaan Ranskan tuliaiset.Se yks kirjoitus siellä on kirjoitettu sitten Keskiajan juhlissa, kuulema silloin keskiajalla oli sen tyyliset kirjaimetja se Titiuun lelukin on ostettu sieltä keskiajan juhlista. Ja sun ja Tomin tuliaiset on ostettu markkinoilta. Ja se pikkuveljesi tuliainen teille, se on haettu Atlantin valtameren rannalta. -KjH-

    VastaaPoista