Täällä taas!

Blogi on viettänyt hiljaiseloa, mutta sitä me ei olla kyllä kotona eletty. Joko aika tuntuu olevan loppu tai sitten kun sitä olisi aivot eivät toimi.

Mutta tässä lähes kuukauden aikana on kyllä ehtinyt tapahtua monen monta kehitystä sekä muutama reissukin ollaan tehty. Liikaa asiaa en halua kuitenkaan tähän yhteen tekstiin tunkea, joten kerron vähän sitä sun tätä ja erittelen isommat kehitykset ja reissut omiksi jutuikseen. Niin ja mie olen alottanut ihan oman harrastus-työn, mutta siitäkin voisin kertoa myöhemmin ihan oman tarinan. Mutta sitä kautta olen saanut hieman omaa-aikaa ja viikottaisen irtioton normaalista arjesta. Mikä on kyllä tehny tosi hyvää, olo on kun olisi uudesti syntynyt kun on saanut antaa hetken itselleen. Ja kotiin on ollut ihana tulla kun Titiuu on nauraen kontannut vastaan ja kiikkunut syliin. Eilen illalla tai oikeastaan yötähän se jo oli kun kello oli yli puolenyön Titiuu heräsi yösyötölle. Olin jo itse menossa makkariin, mutta mieheni ehtikin ensin, jäin olohuoneeseen ja odotin mitä tapahtuu. Meni n. vartti ja mieheni tuli pois makkarista, Titiuu nukkui. Että kukahan tässä on sitten riippuvainen ja kenestä? Minä kun en ole "voinut" mihinkään lähteä kun olen ajatellut ettei Titiuu muka pärjäisi ilman minua ja tissiä.

On tuon pienen elämän kehityksen seuraaminen hurjaa katseltavaa. Uusia asioita opitaan niin ettei laskuissa enää edes pysy perässä. Tärkein opittu asia viime viikkojen aikana on ehdottomasti ollut tasapainon kehittyminen. Enää ei tarvitse koko ajan seistä Titiuun takana ottamassa kiinni vaan neiti pysyy jo ihan näppärästi pystyssä. Ja yhtä tärkeää on kyllä myös alastulon oppiminen. Joskus vielä toki sattuu muksahduksia, mutta usein niistä vain säikähdetään ja noustaan takaisin ylös. Ei siis mennä enää takaraivo edellä lattialle. Ja nyt parin viime päivän aika Titiuu on hetkittäin seissyt jopa ilman tukea, ensiaskeleet ei siis varmaan ole ihan hirveän kaukana enää.

Titiuu etenee paitsi konttaamalla myös tukeavasten kävellen, esimerkiksi sohvanreunaa pitkin. Taaperokärryn hankkimista mietin, mutta tulin siihen tulokseen, että meidän koti on sille liian ahdas. Eikä meillä mikään hoppu ole tuota kävelyä opettelemaan. Parempikin varmaan, että antaa jokaisen kehitysvaiheen tulla omalla ajallaan hoputtamatta.

Näin minä hienosti hymyilen.

Laulettaisko äiti?

Alemman kuvan taustalla näkyy Titiuun huone, jossa olisikin operaatiota kerrakseen. Tällä hetkellä se ajaa pieneksi menneiden vaatteiden huoneen virkaa, mutta kyllä se täytyisi järjestellä. Leluja on alkanut kertyä sitä tahtia, että niitä on kohta koko olohuone täynnä. Mutta mitä tehdä nuille pieneksi käynneille vaatteille? Eihän ne mihinkän mahdu, mutten haluaisi niitä poiskaan laittaa.