13. toukokuuta 2012

Kotona taas.

Huh hei, kotona ollaan taas eli reissu onnellisesti takana päin. Otettiin Titiuun kanssa kotona kunnon päikkärit sen verran otti reissaaminen voimille.

Matkat meni hyvin ja lähtövalmistelut molemmissa päissä sujuivat ilman sen suurempaa stressamista ja häsläämistä. Lähdöt ajoitettiin niin nappiin, että Titiuu nukkui lähes koko ajan, niin meno kuin paluumatkallakin. Hurraa, voidaan siis matkustella jopa uudemman kerran.

Pieni matkalainen

Koko viikonloppu oli kaikinpuolin mahtava. Se piti sisällään paljon uusia asioita. Neljän sukupolven ensi tapaamisen. Titiuun ensimmäisen ikean reissun. Hyvää ruokaa. Äitienpäivän. Ja ennenkaikkea hyvää seuraa. Reissu piristi mieltä.

Tyytyväisenä ikeassa.


Sunnuntaina, äitienpäivän kunniaksi, 3 päivää vaille nelikuukautinen Titiuu kääntyi selältä mahalleen. Itse en tapahtuma nähnyt, mutta kun huomasin herätin innostuksissani koko talon. Niin tämä meidän pieni kasvaa, nyt täytyikin kunnolla vuorata sängynreunat, ettei toinen vaan unissaan pyörähdä alas sängyltä. Meillä siis nukutaan kaikki samassa sängyssä, ns. perhepedissä. Ajattelen, että pienestä vauvasta on turvallisempaa kun saa nukkua äidin ja isin lähellä. Kun minusta, isosta ihmisestäkin tuntuu kurjalta nukkua yksin, niin miltä se sitten tuntuu pienestä? Toki sinne omaan sänkyynkin on joskus siirryttävä, mutta ei nyt ainakaan vielä vähään (pitkään) aikaan.


Illalla vielä vähän poseerattiin äitienpäivän iloksi ruusun kanssa. (Älkää pelätkö, se on muovia.)





Hyvää äitienpäivää äideille.

2 kommenttia:

  1. Tänhän vasta tajusin tämän sinun blogin!!! Ihanaa! Mukavaa että reissu meni hyvin, pikkuhiljaa se siitä alkaa!! :) Nuo kasvuluvut onkin aika kätsy juttu, mie härskisti kopsaan idean omaan blogiini. ... .. .

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia täällä. Minua hymyilyttää koko ajan ku tätä luen ja katson ja hyviä unia sinne teille. Meillä oli tosi ihana viikonloppu,kiitos.

    VastaaPoista