23. joulukuuta 2012

Äitin tyttö.

Joulusiivous saatu tehtyä ja tämä talo ei ole koskaan ollu näin puhdas. Ihana puhtauden tuoksu tulee vastaan joka huoneessa! Ihanaa. Huomenna saa siis keskittyä tekemään ihania jälkiruokia. Ajattelin tehdä ainakin sellasen raikkaan marjajäädykkeen, jouluisen luumujuustokakun ja jos jaksan niin myös jotain suklaista kakkua olisi ihana aattoiltana syödä. Niin ja olihan mulla myös pari suunnitelmaa alkupala pöytäänkin. Lisäksi teen itse myös perunasalaatin. Äitini on tehnyt joulupöytään ainakin laatikoita.

Mutta saas nähdä miten tuo leipominen sitten sujuu kahden tytön kanssa. Pakkasia on luvattu koko joulun yli ja Titiuulle ei uni oikein sisällä tahdo maistua. Lisäksi hänestä on tullut niin äitin tyttö. Silloin kun sylittely vaihe iskee päälle ei mikään muu kelpaa kuin äitin syli. Isiä jopa välissä juostaan karkuun. Ulos kun yritän mennä jää tyttö oven taakse itkemään. Ja vieraita ujostellaan ja kurkitaan tietysti äitin kainalosta. Mutta nautitaan nyt siitä kun toinen haluaa sylissä olla, kohta sekin on ohi.

Mutta nyt täytyy mennä jo nukkumaan. Huomenna on taas paljon tekemistä. Öitä.

2 kommenttia:

  1. Oli aivan ihana joulu siellä Kittilässä. Ja ei muuten tyttäresi ujostellut oikeastaan ollenkaan.Alussa oli ujostelua, nyt muistan, vasta toisena päivänä halusi ihan ite tulla syliin :) Kannatti odottaa. Tulen helmikuussa taas luoksenne. On ikävä kova.

    VastaaPoista
  2. Sinulle on tunnustus osoitteessa http://aitiydenpolulla.blogspot.fi/

    VastaaPoista