3. heinäkuuta 2012

5kk 2vk 3pv

Nyt se sitten tuli. Ensimmäinen hammas nimittäin puhkesi läpi. Vielä sitä ei oikein näy, mutta terävänä se tuntuu. Pienen pieni etuhammas.

Uusi hammas otettiinkin heti käyttöön, sillä eilen syötiin ensimmäinen ateria. Ja ruuaksi oli porkkanaa ja maissinaksuja. Ja miten söpö onkaan pienilapsi syödessään. Ruokaa pidetään molemmilla käsillä kiinni ja suu aukeaa ammolleen ennen kuin ruoka on vielä lähelläkään suuta. Muutama harjoituskerran jälkeen porkkana jopa osui posken sijasta suuhun. Harjoitus siis tekee mestarin tässäkin asiassa. Aluksi näytti siltä ettei Titiuu ruuasta pidä, mutta vaikka porkkanat saivatkin aikaan irvistyksen niin sitä laitettiin suuhun uudelleen ja uudelleen.

Syöminen tapahtui eilen kirppikseltä löydetyssä retro syöttötuolissa, johon olisi pieni tuunausprojekti edessä, kunhan jostain sopivat tarvikkeet löydän.

Onko tätä nyt ihan pakko syyä?

Ja mikäs se tämä on?

No maistetaan.

Pöytä ja naama naksuissa.

Ei kiitos enää, loput siis lattialle.

Sotkuista puuhaahan tämä sormiruokailu on. Tänään käydäänkin ostamassa alusta pöydälle, joka ainakin näin aluksi toimittaa lautasen virkaa. Ja jonkinlainen alusta myös lattialle olisi hyvä, ehkäpä vaikka vahakangas. Kunhan tuo ilma tuolla hiukan paranisi, että uskaltaisi kävellen lähteä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti