Näin minä seison!

Nyt kun suurimmasta huojumisesta on päästy yli uskalsin hetkeksi päästää irti tukea vasten seisovasta Titiuusta kuvia ottaakseni. Ja tätähän nykyään harrastetaan mielummin kuin nukutaan...

Joten eipä siitä sen enempää. Saanko esitellä, Titiuu pari iltaa sitten:

Hähää, ei mulla väsytä ollenkaan!

Ja arvaa mitä mie nyt teen?

No maistan tätä sänkyä.

Ja tässä minä vielä pompin: (En saanut videoa käännettyä, mutta kääntäkää vaikka päätä)

Nukkumattia metsästämässä

Nukkumaan menoista on tullut meille aika vaikeita tapauksia. Välissä huudetaan pitkiäkin aikoja ennen kuin viimein luovutetaan voitto nukkumatille. Näihin on ollut vähän vaikea tottua, sillä aiemmin Titiuun nukahtamiset kävivät niin helposti. Isin apu iltaisin onkin ollut tärkeä omien hermojen kasassa pysymisen kannalta. Kun on kaksi kertaa jo päivän aikana nukuttanut punasena huutavan vauvan, joihin aikaa on mennyt molempiin se tuntinen on tosi helpottavaa illalla kun huudot onkin joku muu ottamassa vastaan. Mutta ei näitä päiviä onneksi ole ihan jokainen päivä. Ja pikkuhiljaa on alkanut jo helpottamaan. Nyt nukutaan jo lähes täysiä öitäkin, viime yönä Titiuu heräsi vasta viiden aikaan syömään ja unta oli takana silloin jo 9 tuntia! Ihanaa!

Titiuu on oppinut myös nukkumaan vaunuissa. Kivempaa taitaa kuitenkin olla vaunuissa virkeänä istuminen ja  ympärille katseleminen. Ja usein ei malteta laittaa nukkumaan, vaikka väsyttäisikin ja nukahdetaan vasta kun kotiin on enää vartin matka. Ja tietysti herätään kun vaunut pysähtyvät. Usein käydäänkin silloin vielä pieni ekstra lenkki, mutta monesti meillä on ollut ruokaostokset odottamassa jääkaappiin pääsyä, joten on ollut pakko mennä suoraan kotiin.

"Lähetään jo ulos!"

Huomaattehan Titiuun sormikkaat! Niinku isollakin tytöllä. Työläät ne on kyllä käteen saada, mutta pysyvät paremmin kuin tumput, koska eivät estä esineisiin tarttumista.

Iltapuuhat.

Vaikka hampaita on vasta kaksi täytyy niitäkin harjata. Hammastahna otettiin käyttöön kun tajusin, että jopa hedelmäsoseisiin on lisätty sokeria. Miksi ihmeessä? Jos jaksaisin hilloaisin hedelmät itse. Hammastahnan metsästys olikin hankalaa. Kaikissa tavallisissa kaupoissa myytävissä on liikaa fluoria. Oikeanlainen tahna löydettiin viimein apteekista. Hampaidenpesu taitaa olla yksi Titiuun lempipuuhista heti Rommin touhujen seuraamisen jälkeen.

Titiuun liikkuminen alkaa olla jo hyvinkin sukkelaa. Hetkeksi käännän pään ja johan tyttö on kadonnut silmistä. Seisomistakin jo harjoitellaan tukea vasten, vaan tasapaino on vielä niin olematon, että selustaa saa olla turvaamassa koko ajan. Ja yleensä seisominen päättyy siihen kun päästetään tuesta irti ja silloin on oltava jonkun takana ottamassa kiinni. Vielä ei ole suurempia kaatumisia onneksi käynyt. Ja eiköhän (toivottavasti pian) se tasapainokin sieltä löydy.

Hampaiden harjausta.

Nallen kanssa iltapainit.

"Mitähän jäynää minä vielä tekisin?"

Ja lopuksi vielä iltajumppa!

Humppaa pumppaa, kuningas jumppaa!

No nyt saan sen sanoa. Meidän tyttö konttaa! Ja seuraava kehitysvaihekaan ei kaukana ole, nimittäin tukea vasten seisominen. Titiuun jumpat ovat niin mahtavaa seurattavaa. Miten joku voikin jaksaa koko päivän punnertaa , nostella jalkoja ja käsiä, pyöriä miten sattuu ja minne sattuu. Paras asento johon mennään on karhukävely yhdellä jalalla ja kädellä. Tasapaino vaan meinaa välillä heittää. Erityisesti väsyneenä muksahdellaan helposti selälleen tai naamalleen. Ja siitähän sitten itku tulee ja jos vilkaistaankin siihen paikkaan jossa vahinko tapahtui alkaa itku alusta. Olenko ylireagoiva äiti jos ostan Titiuulle pehmeän konttauskypärän, joka suojaisi pientä päätä iskuilta? Itse olen ennen tälläisille lähinnä naureskellut, mutta nuo jumpat näyttävät välissä tosi hurjilta.

Parhaat jumpat on tietysti alasti, kun vaippa ei ole haittaamassa liikkeitä. Ja sitähän meillä on tehtykin. Pitääköhän minun juuri nuo matot vielä toisen kerran tälle kesälle pestä sillä muutamat pissat on niihin jumpatessa osunut.

Päivät ovat muuttuneet ihan erinlaisiksi Titiuun liikkumisen myötä. Koko ajan saa olla silmä tarkkana, että missäs se tyttö nyt menee. Ennen pystyin käyttämään koiraa ulkona Titiuun odottaessa hetken sisällä, nyt se ei enää onnistu vaan tyttö on joko otettava mukaan tai odotettava päiväunien aikaa. Vessassa käynnin aikanakin Titiuu ehtii vaikka minne. Titiuu on oppinut myös draama huudon, yhtäkkiä lattialla ollessa tyttö päästää semmosen kauhun kiljahduksen ja lopettaa samantien kun vierelle pääsen. Ihan kuin olisi aaveen nähnyt, vaikka yleensä Titiuu huudon jälkeen vaan katselee ja hymyilee päälle.

Näin minä jo melkein istun ja katson lastenohjelmia.

Titiuu 7kk.

Titiuun liikkuminen ja mahdollinen itsensä loukkaaminen on selvästi alkanut jollain tapaa stressaamaan minua. Muutama päivä sitten heräsin aamulla ja tunsin liikettä jalkopäässä. Arvasin heti, että Titiuu on ryöminyt sinne ja on tipahtamassa kohta sängyltä alas. Nousin salamana ylös sängystä ja kaappasin tytön juuri ajoissa ennen kuin ehti tipahtaa maahan. Huokaisin helpotuksesta ja katsoin syliini, koirahan se siinä...

Äiti, mie tulen sinne...

...ensin vähän pysähdyn lepäilemään.

Pääsinhän mie!

Varkaankurun luontopolulla.

Keskiviikkona meillä oli retkipäivä. Kävimme Äkäslompolossa Varkaankurun velhopolulla, jossa meillä oli tapana käydä vuosittain silloin kun olin lapsi. Alku oli vähän hankala, lähtöpaikka oli muuttunut, ja niinpä lähdimmekin vahingossa kiertämään reitin väärään suuntaan. Mutta löysimme kuitenkin sen tärkeimmän, makkaranpaistopaikan.

Titiuu katsoi alkumatkan tarkasti maisemia manducan kyydistä. Ja hyvin hän siinä kyydissä viihtyi. Laavulla naurettiin ja hörpättiin hiukan maitoa ja kun lähdettiin autolle päin ei mennyt kuin hetki ja Titiuu nukahti. Titiuu nukkuin manducassa vielä seuraavanakin päivänä, kun olimme iso-mummon luona Kaalmassa. Taitaa olla ihan mukava paikka.

Laavulla naureskellaan.

Ja pussaillaan.

Tätin sylissä.

Rohkea eränkävijä.

Manducan kyydissä.

Polulla.

Mamman mansikka marja.

Eilen syötiin iltapalaksi herkkua. Mansikoita nimittäin. Ja maistuivat ne Titiuullekin.

Ensin vähän tutkitaan... 

Aluksi tuntui vähän kirpeältä...

...mutta sitten ne olikin hyviä.

Titiuun turinat

Titiuu on jo oikeastaan jo hyvin pienestä asti jutellut. Kun tätini kävi meillä kylässä Titiuun ollessa n. parin viikon ikäinen pikku pötkö huomautti hän jo silloin kuinka paljon Titiuu viesti ääntelemällä. Viime aikoina juttuihin on tullut selvästi sisältöä. Parhaat juttu tuokiot taitaa olla ruokapöydässä, koska silloin selvästi keskitytään ja asiat tuntuvat olevan ihan erityisen tärkeitä. Porkkana otetaan käteen, sitä pyöritellään ja samalla suu käy. Siinä varmaan arvostellaan äidin kokkaustaitoja. Ja tokihan se kuuluu hyviin tapoihinkin keskustella ruokapöydässä :) Kuinkahan paljon sitä tekstiä tulee kun puhumaan oppii? Pitäisi varmaan pikkuhiljaa jo alkaa miettimään mitä tytön kuullen puhuu.

Ihania ovat myös leikkihetket tytön kanssa. Titiuu viihtyy hyvin yksikseenkin lattialla lelujensa kanssa, varsinkin nyt kun alueena on lähes koko talo. Mutta ilostuu selvästi kun hänen vierelleen käy lattialle makaamaan. He ovat myös koiramme kanssa alkaneet ikään kuin leikkimään yhdessä. Koira heittää lelun Titiuulle, Titiuu ottaa sen käsiinsä ja samassa koira nappaa sen taas itselleen. Ihana parisko kertakaikkiaan!

Tässä ollaan tänä aamuna yhdessä lattialla.

kesä, eikun syksy, eikun?

Ja taas käy vaatteet pieniksi. Pitäisi jaksaa käydä läpi Titiuun isommat vaatteet, toisella raukalla kun tuntuu kaikki olevan jo pieniä. Taidanpas joutua taas ostoksille ja ehkä raaskin pari myydä poiskin. Syyspuku meiltä jo löytyykin ja siinä tuntui olevan jopa vähän reilusti villapaidan varaa. Ei kuitenkaan mielestäni ole niin iso, että liikkumista (ainakaan hirveästi) häiritsisi.

Iso tyttö jo!

Tuota syyspukua innostuimme kokeilemaan tämän syksyisen sateen takia, joka tänään on ollut meidän riesana mutta eilen saimme mekin täällä nauttia auringosta ja lämmöstä. Ihanan ilman kunniaksi teimmekin kävelyretken koko lössin kanssa, mukana oli siis minä, Titiuu, koiramme sekä vierailevat tähdet Titiuun täti sekä hänen Hemmo.

Pieni neiti kesäheinä.

Uitettu pikkurotta.

Painajaisia

Elokuu lähti käyntiin hirveillä painajaisunilla. Siinä Titiuu tippui alas portaita ja sängystä useammankin kerran. Sen verran uni kummitteli mielessä vielä päivälläkin, että päätin, että tänään on se päivä kun pinnasängynpohja lasketaan alas asti. Titiuu nimittäin huomasi, että reunan ylihän voi kurkkia. Ja että reunoistakin voi tarttua kiinni. Sen verran on myös harjoiteltu esineitä vasten kiikkumista, vielä tosin aika huonolla menestyksellä, että turvallisuuden nimissä, omaa selkää sen enempää ajattelematta pohja laitetaan tänään alas.

Pssst. uskon enneuniin, joten siinäkin voi oma syynsä olla...

"Hei äiti, mie olen täällä!"

Pari päivää sitten meillä kävi hiukan vanhempia lapsi vieraita, eikä heille oikein tuntunut olevan tekemistä. Meidän lelut kun olivat hiukan liian vauvamaisia heille. Muistin, että minullahan on jemmassa kirppikseltä ostettu lego paketti, joten hain sen esille. Ja esille se saakin jäädä, vaikka Titiuu ei vielä rakentamaan niillä pysty, mutta eriväriset palat selvästi kiehtovat pientä tutkijaa. Joka muuten tänään löysi isin juoma hyllyn... Taitaa lähteä pullot kävelemään kohta.