23. kesäkuuta 2012

11 huolta kakasta

Äitinä sitä huolestuu nollasta sataan lähes sekunnissa. Huolestumisen aiheita on ollut monia, mutta yhdestä asiasta on kertynyt huolta useammin kuin muista yhteensä. Kakasta.
Kakan kanssa on mietityttänyt mm seuraavat asiat:

1. Ensimmäisinä päivinä kakka oli mustaa. Mietin onko se normaalia?
2. Sitten se muuttui keltaiseksi. Mietin onko se normaalia?
3. Kotiin kun päästiin kakkaa tuli ainakin viisi kertaa päivässä. Mietin onko se normaalia?
4. Mielestäni kakka ei haissut juuri millekkään. Mietin onko se normaalia?
5. Sitten yhtenä päivänä kakka olikin vihreää. Mietin onko se normaalia?
6. Ja myös haisi pahalle. Mietin onko se normaalia?
7. Joskus tuli vain märkiä pieruja. Mietin onko se normaalia?
8. Ja seuraavana päivänä sitä tursuaa jo housun lahkeesta. Mietin onko se normaalia?
9. Sitten kakkaa ei kuulunut pariin päivään. Mietin onko se normaalia?
10. Joskus kakka on ihan vetelää. Mietin onko se normaalia?
11. Ja joskus kuin liisteriä. Ja taas mietin onko se normaalia?


Paljon huolta siis kakasta, vaikka meillä ei edes mitään varsinaisia kakka tai maha ongelmia edes ole ollut.

Ja tämä siis siksi tähän väliin, että meillä ollaan nyt vietetty noita nro.9 päiviä. Titiuu luultavasti reagoi viikon matkusteluun mahallaan. Mutta ei hätää, tänään sitä on taas tullu. Kakkaa nimittäin!


2 kommenttia:

  1. Mistähän johtuu valkoinen tausta tuossa tekstin pätkässä? En siihen mitään ihmeellistä mielestäni tehnyt, enkä sitä poiskaan saanut. No olkoon sitten siinä.

    VastaaPoista
  2. muokkaa tekstiä ja valitse sieltä poista muotoilu tms..

    VastaaPoista