5. syyskuuta 2012

Pieni Titiuu

Kahden kuukauden tauon jälkeen oli eilen jälleen Titiuulla aika neuvolaan. Titiuun taitoja kehuttiin, pään ja pituuden kasvu olivat jatkaneet ihan samalla käyrällä kuin aiemminkin, mutta paino ei ollut noussut ihan samalla käyrällä. Painoa vajaan kahden kuukauden aikana oli tullut lisää vain 80g. Titiuu liikkuu tosi paljon, joten se taitaa nyt hiukan hidastaa painon nousua. Saimme kuitenkin ohjeen lisätä ruokalusikalisen öljyä tai margariinia ruokaan päivässä.

Titiuu liikkuu kyllä ihan hirveästi päivän aikana. Liikkuminen ja kiikkuminen aloitetaan heti herättyä ja nukkumaankin laitetaan samalla potkien. Kaatumiset ja horjahtelut ovat selvästi vähentyneet. Enää ei siis tarvitse ihan koko ajan seistä takana, mutta valmiina nappaamaan kiinni täytyy vielä olla. Yhtenä päivänä Titiuu sanoi ihan selvästi "äiti", isikin sen kuuli. Mutta taisipa tämä pieni sana olla ihan vahinko.

Titiuun ruokailuun on tullut suuri edistysaskel. Nyt hän selvästi jo ymmärtää, että ruuallakin lähtee nälkä ja popsii sitä suuhunsa ihan eri meiningillä kuin ennen. Toissailtana meni puuron kanssa lähes purkillinen hedelmäsosetta entisen parin teelusikallisen sijaan. Me ollaan myäs hiukan laajennettu Titiuun syömiä ruokia, eli tehdään ihan oikeita ruokia (ilman suolaa) pelkkien höyrytettyjen kasvisten ja lihan sijaan. Maisteltu on mm. hernekeitto ja linssikeitto. Kikherneet laitoin juuri likoamaan ja niistä tehdään huomenna porkkanan kanssa pihvejä. Näin ollaan voitu syödä Titiuun kanssa samaa ruokaa, toki minun annoksessani on hiukan enemmän mausteita ja sitä suolaa. Mutta tämän päivän ruoka on vielä hiukan arvoitus, joten täytyy mennä sitä suunnittelemaan ennen kuin tyttö herää päiväuniltaan.

"Mitä sie nyt siihen tulet kuvaamaan
ku mie yritän syyä."

"Hmmm, mitähän maistaisin
seuraavaksi?"

"Nyt minä syön, että kasvan ISOKSI!"

2 kommenttia:

  1. Minne pieni Titiuu onkaan hävinnyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ei riitä ja silloin kun riittäis ei ole enää aivot mukana :)

      Poista